lauantai 29. tammikuuta 2011

Kasvonaamiot

Kaiken kiireen ja hässäkän keskellä oli pakko saada tehtyä asialle kasvot jotain! En ole ehtinyt käydä liian piiiiitkään aikaan kosmetologilla ja vaikka hoidan ihon suht hyvin joka päivä, kaipaa se kuitenkin kunnon puhdistusta ja kosteutusta, joten päästin tehdä syväpuhdistavan kasvonaamion.

Ostin syväpuhdistavan suklaamutanaamion ja kosteuttavan mansikkavaniljanaamion. Päätin aloittaa syväpuhdistavalla ja ainakin jotain tapahtui, koska 20minuutin vaikutusajan aikana ensin tuntui kivaakihelmöintiä ja poispesun jälkeen jäi viilentävä tunne! Ja kyllä iho tuntui paljon silkkisemmältä ja mustapäitä lähti ainakin kilo! :D Tämän jälkeen käytin hyvät kosteusvoiteet yöksi ja aamulla nassu oli ihan toisen tuntuinen, tällä pärjään nyt edes hetken! :)


Mutanaama!


perjantai 28. tammikuuta 2011

Pitkä päivä

video

En jaksanut enää kirjottaa niin tässä teille videoo päivän kulusta. :)

torstai 27. tammikuuta 2011

Leiman ottopäivä!

Tänään sen sain vihdoin! :) Olen miettinyt kyseistä tatuointia jo melki 2 vuotta ja nyt se on siinä.. Kuvana siis Hällströmin sukuvaakuna, eli äidin puolen suvun vaakunaa..

Upean tatuoinnin tekijänä toimi Vili Suominen ja oon enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen! Thx! :)






keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Bath Holic!!

Olen AINA rakastanut kylpemistä ja vettä enemmän kuin mitään muuta, lapsesta saakka olisin halunnut vain istua ammeessa ja nauttia vedestä. Sain n. 5-vuotiaana ensimmäisen kosketuksen ihaniin kylpykuuliin, jotka pukki toi joululahjaksi ja pääsin niitä heti testaamaan isäni luona olevassa istuttavan mallisessa posliinikylpyammeessa.

Mutta nyt ihka oman ja uuden kylpyammeen myötä sekosin (jälleen) täysin kylpykuulista, -poreista ja vaahdoista! ja apua, tuhlasin lähestulkoon 50e pelkkiin kylpytuotteisiin, mutta se oli sen arvoista, aah! me like! :)


Aroma Bath Foam Relax-kylpyvaahto Kicksistä 7,90e, sekä Bath fizzer-kylpyporeet 4,90€


Poreet olivat hieman pettymys, sillä tabletin poreiltua loppuun tuli ainostaan tuoksuvaa vettä. Mutta oli hauska kokeilla ja tuoksut olivat ihanan karkkisia. :)


Sitten Bohêmen Bath Treats- kylpypallot 3,95e ja  Pearls-kuulat 6,90e

Kuulissa väreinä ja tuoksuina:
1. satin blue = lily of the valley
2. dark violet = lily
3. bronze = musk
4. red = orchid
5. violet = passion fruit


Kylpypalloissa tuoksuna mansikkamaito ja vanilja, sekä ruusun terälehdet ovat ruusun tuoksua (toimivat samoin kuten pallot).


Sitten tuo 4 tuubia (1lila ja 3 kultaa) ovat Marquis Bath Pearl -kylpykuulia hintaa 4,90/ tuubi, lilan tuoksuna lily ja kultaisten white musk. Turkoosien Bath Pearls - kuulien hinta 6,90e ja tuoksuna coconut.


 Tässä kuulasatoa!


Ja tietenkin esillepanoon kuulille oma kori ja eikun kylpyammeen reunalle. :)

tiistai 25. tammikuuta 2011

Tukkajuttuja

 Tässä tulisi pienimuotoinen tukkapläjäys, eli minun henkilökohtaisia hiustuotesuosikkeja.

Seven Hairin pari tuotetta:
1.) Hair Spray Last Hope-lakka, ei mikään mega pito mutta riittävä, ei kovetu paakuille, ja mikä parasta karkkinen ihana tuoksu.
2.) Phattening Spray Boost Up-volyymia antava spray, eli suihkutetaan joko kosteisiin tai kuiviin hiuksiin ja föönataan, saat super muhkeat hiukset, kohottaa myös tyven loistavasti.


 Tigiltä myös muutama:
1.) Bed Head Masterpiece-kiiltolakka, eli tuotteessa kevyt lakka ja kiiltosuihke samassa, maksimaalinen kiilto.
2.) Rockaholic Dirty Secret-kuivashampoo, pelastaa aamut jolloin hiukset ovat hieman rasvoittuneet, saat taas puhtaan näköiset kutrit.
3.) Bed Head Girls Toy-silkkitipat, pitkien hiusten latvojen paras kaveri, joka hoitaa todella kuivatkin latvat kuntoon.


 Similtä Sensido shampoo, hoitoaine ja jätettävä hoitosuihke, värjättyjen hiusten hellävaraiset tuotteet, jossa herkullinen tuoksu ja söpöt pinkit pakkaukset.


Kaikkien hinnat vaihtelevat ostopaikasta ja tuotteet saatavilla kampaamoista.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Bronzin'Blue

Nyt on ollut muutamia päiviä hiljaiseloa, kun oon nähtävästi pistänyt asioita uuteen uskoon.. Seuraavan kuukauden aikana päivityksiä voi tulla vähän, koska odotan uutta nettiliittymää, kun vanha ei ole enää toiminnassa. Mutta tästä huolimatta muutamia meikki kuvia. :)


Tää turkoosipronssinen meikki on siitä kiva että se sopii vaaleammallekkin iholle, mutta näyttää todella upealta päivettyneellä iholla.. Ja turkoosi näkyy vain silloin kun räpäytät silmiä, ihanan salaperäistä! :D

Tässä silmä auki ja kiinni:


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kuvassessiota

 Nyt täytyy sanoa että on ollut super kiire viikko, ja ensi viikolla jatkuu samaa rumbaa.. Olen ollut Helsingin päässä kuvaamassa 3 päivää asiakkaalle kuvasia, ja niitä saamme ihastella myöhemmin, mutta tässä kuvasatoa jo aiemmasta kuvaussessiosta..

Kuvaajana toimi: Arto Forsblom,
Mallina: Rita
Meikit, hiukset ja vaatteet: Mie



tiistai 11. tammikuuta 2011

Meikin monet kasvot

Maskeerauksessa ja meikkauksessa on monet kasvot, niillä saa todella monen näköistä lookkia aikaiseksi. Tässä postauksessa käyn läpi muutamia kuvia joita kouluaikana teimme minun nassuuni:

 Ihan ensimmäisenä minä ilman meikkiä

 Tässä minun "normaali" arkimeikki

 Luoti otsassa

 20-luku

 Vampyyri

 Trendimeikkiä

 Naisesta mies

 Studion mustavalkomeikkiä

 Häämeikki

 50-luku ja Marilyn-look

 Rokokoo

 Jänis

 Vanhennus toiseen puoleen

 Kalju

 Pahoinpitelyhaavat

 Viikset

 Irtonenä

Hirviö

Eli näitä kaikkia opetetaan maskeerauskoulussa Tampereen Koulutus Centerillä, koulun kesto 9kk, sis. kauneusmeikkijakson, erikoistehosteet, kampauksia ja stailausta. Hinta riippuu koulutusjakson pituudesta, sillä voit valita 2kk, 4kk, 6kk tai 9kk jakson.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Ripsien lämpötaivutin

 TOUCHBeauty Eye Lash Curler


Markkinoilla suhtkoht uusi tuote on lämmöllä toimiva ripsien taivutin. Omani hankin eBaystä jälleen, jossa se oli myös huomattavasti halvempi, oikea hinta laitteella on ostopaikasta riippuen 25-45e, mutta tämä maksoi n.10e + toimitus.


Ripsien lämpötaivutin muotoilee ripsesi lämmön avulla, laite lämpenee muutamassa sekunnissa. Laite on käyttövalmis kun silikonisuoja vaihtaa väriään. Sitä käytetään samalla tavoin kuin tavallista ripsientaivutinta, eli ei mielellään meikattuihin ripsiin ja maksimaalisen lopputuloksen saat kun taitat puhtaat ripset lämmöllä. Pysyy tehokkaasti kaarella koko päivän. Lämpö ei vahingoita ihoa. Toimii 2aaa paristolla.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Deep Purple Smoky Eyes

 Smoky eyes on ehkä yksi käytetyimiä meikkityylejä, mutta tässä nyt kuitenkin sellainen, en halunnut tehdä perus mustaa vaan halusin tuoda siihen hieman jotain "eloa" nimittäin violettia, jota olen todella arka käyttämään..


Tästä se lähtee:

1. Levitä liikkuvalle luomiosalle mustaa (niin ja ihan ensimmäisenä laitoin puuterijarrut, jotta jos jotain karisee tummista sävyistä poskelle, sen saa helposti pyyhkäistyä pois puuterin ansiosta, eikä pohja pilaannu.)


 2. Häivytä musta kohti kulmaluuta vaalealla luomivärillä.


 3. Töpsötä violettia sävyä häivytyskohdan päälle, tässä mukana hieman shimmeriä.


4. Lisää kulmaluulle reippaasti vaaleaa, näin saat avaruutta ja korostusta silmiin.


 5. Lisää mustaa ja violettia väriä myös alaluomelle.


 ( tältä luomiväri näyttää ilman rajauksia ja ripsiä )


 6. Seuraavaksi lisää musta rajaus ripsien tyveen ja laita ripsiväri.


 7. Viimeistele halutessasi irtoripsillä ja tässä valmiita smoky kuvia. :)




(niin ja muutaman pikkutimantin vein alasilmänurkkaan.)