tiistai 15. lokakuuta 2013

Maskeerauksen SM-kilpailujen 3.sija irtosi 13.10.2013.

 
 Hiphei! Maskeerauksen Suomen Mestaruus Kilpailut järjestettiin tuttuun tapaan lokakuun toisena viikonloppuna I Love Me-messujen yhteydessä (ent. Kauneus- ja terveysmessut). Tämän vuoden aiheet olivat huikeita; Bodypainting sarjassa oli innostava Värien renessanssi, Maskeerauksen oppilassarjan aiheena oli Circue de soleil ja ammattilaissarjassa Kaikkien aikojen sirkus.


Mulla on ollut tapana joka vuosi ennen kisoja tai kisojen aikana olla kipeänä, vedin tänä vuonnakin viikon kuumeflunssan ennen kisoja, joten ei mitään normaalista poikkeavaa! Mun täytynee rehellisesti myöntää että mun valmistautuminen kisaan oli tänä vuonna hieman hiljaisemman puoloista. Tehtiin maski kertaalleen läpi, ja vaatteet ompelin noin 2viikkoa ennen kilpailuja. Oli myös ensimmäinen kerta kilpailuissa kun kaikki rekvisiitta oli kierrätystavaraa ja omista kaapeista kaivettua paitsi rytmisen voimistelun nauha, joka haettiin tanssitarvikekaupasta.


 Mallina mulla tosiaankin toimi mun erittäin hyvä ystävä Emppu. Kaikki oli hirmu helppoa, kun pystyttiin yhdessä katsoa tarvikkeet, ja harjoitella ym. ym. Ja mikä parasta Emppu on tanssija, joten hänen vartalonhallintansa ja käyttönsä toimi nauhataiteilijan rooliin vallan mainiosti. Tähän aiheeseen ei olisi parempaa mallia voinut toivoa!


Rooli Kaikkien aikojen sirkus teemaan oli nauha/tanssitaiteilija. Ideaa hain jo viime keväästä saakka, mielessä kävi ensisijaisesti Sirkuksen Freak Show, ja sitä kautta erilaisia lintuihmisiä, kummajaisia jne. Seuraavaksi mietin sirkus tirehtööriä ja leijonan kesyttäjää, mutta viimehetkellä pitkän harkinnan jälkeen päädyin lumoavaan nauhataiteilijaan. Ensimmäinen syy siihen oli että tirehtöörejä ja kesyttäjiä arvelin monen tekevän ja nauha on vain älyttömän kaunis ja näyttävä väline rekvisiittana. Siitä päädyinkin tekemään vanhan ajan sirkusta kunnioittaen hieman klassisempaa maskia, ilman mitään liikoja räpellyksiä ja keskityin vain siihen että saan maskin joka on näyttävä, klassinen ja näkyy kaukaa, mutta kestää myös lähikuvan.


 Kilpailu aamuna heräsimme Empun kanssa hyvissä ajoin, laitoimme hiukset valmiiksi ja puimme asun päälle ja ihana äitini oli kursimassa viimehetken korjauksia suoraan Empun päälle. :) Onneksi aikaa oli hyvin ja saimme puvusta juuri sellaisen kuin halusin. Messukeskukseen saavuimme 13.15 ja itse kilpailu alkoi 14.00. Mä jännitän yleensä kisoja vain kyseisenä aamuna ennen itse suorituksen alkua, eli mulla oli kevyt kenttätärinä päällä, mutta kun kello löi kaksi ja pääsi tekemään maskia jännitys hävisi samantien, se on kuitenkin mun kotikenttää.


Mulla oli koko päivän todella hyvä fiilis koko kisasta ja maskin tekemisestä, mallista, kaikesta! Ja oli uskomattoman ihanaa kun mulle tärkeät ihmiset oli kanustamassa ja mukana menossa. Kilpailun aikana keskityin vain omaan suoritukseen, eikä mulla ollut tuon taivaallista tietoa yhtään mitä ympärillä tapahtui. Empulta taisin kerran kysyä kun meidän pöydän ääressä pyöri tuomareita, että miltä niiden nassut näytti ja kuulemma hyvin tyyniä rauhallisia ilmeitä. Kilpailu aikaa meillä oli 1,5h. Kun itse suoritus oli tehty, ei voinut kuin vain odottaa. Palkintojen jako ja tulosten julkaiseminen tapahtui klo. 17.


 Sitten tuloksia alkoi tulla ja kyllä sijoituin kolmanneksi! :) Olin todella tyytyväinen suoritukseeni, tavoite oli päästä kärkikolmikkoon. Voittajan työ oli todella upea ja ansaitsi voittonsa! (Kuva alla.) Oli mahtavaa kilpailla näin hyvien tekijöiden kanssa. Osallistujia oli muistaakseni 22 tässä ammattilaissarjassa ja töiden kirjo oli todella laidasta laitaan ja mikä parasta kaikkien työt olivat omanlaisiaan ja mitä mahtavampia ideoita.


Sponsoreita oli hurja määrä tänäkin vuonna ja alla näette palkintosaaliin, kaikenlaisia kauneudenhoito, -ehostustuotteita, välineitä, lahjakortteja jne. jne. Täytyy sanoa jälleen että kannatti kisata. ;)


Aikaisempina vuosina olen kilpaillut 2009 ja 2010 oppilassarjassa, jolloin sijoitukset 3. ja 4. 2011 kilpailin ensimmäistä kertaa maskeerauksen ammattilaissarjassa jolloin sijoituin 2. ja viimevuonna kokeilin ensimmäistä kertaa bodypainting sarjaa jolloin sijoituin 4. Nyt jälleen 3. sija. Olen tyytyväinen, mutta kultaa vielä tavoitellaan... On hyvä kun on parantamisen varaa! :) Näihin tunnelmiin ja kuviin. Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Onnea! Mä en saanut noin hyviä kuvia sun työstäsi kun siellä pirskatin tilassa oli niin erilaiset valot kuin mitä oletin. Höh!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Kaunis maskeeraus :)

    VastaaPoista
  3. Iloiset onnittelut! Näin mallisi messuilla yös luonnossa, ja aivan upean näköistä oli! :)

    VastaaPoista
  4. Moikka!
    Tosi upea maskeeraus, näin livenäkin sinut ja mallisi :)
    Olisin itsekin kiinnostunut pääsemään maskeeraus-/bodypaintmalliksi, onko sinulle mahdollista päästä tai osaatko neuvoa missä malliksi voisi hakea?
    Kiitos ja onnittelut sijoituksesta! :)

    VastaaPoista